Kakkoset ovat ihmiskunnan avuliaita ja huomaavaisia kanssaihmisiä. He rientävät tueksi ja avuksi sinne, missä heitä eniten tarvitaan. Kakkosille auttaminen on luonnollinen ja miellyttävä tapa toimia maailmassa. Kakkoset saattavat laittaa toisten ihmisten parkkimittareihin lisää kolikoita tai auttaa pyytämättä apua kaipaavan näköisiä kanssaihmisiä. Kakkoset haluavat olla avuliaita, ystävällisiä ja pidettyjä. He ovat luonnostaan empaattisia ja ihmiskeskeisiä. Kakkonen pyrkii tekemään ihmisiin myönteisen vaikutuksen ja haluaa omalla panoksellaan tehdä toisten elämästä mukavampaa ja miellyttävämpää. 

Kakkosella on suuri halu ja tarve olla mieliksi muille. Ihmissuhteet ovat Kakkoselle todella tärkeitä ja hän tekee kaikkensa ylläpitääkseen hyviä suhteita läheisiinsä. Siksi Kakkonen on välillä ehkä liiankin avulias tai ystävällinen. Hän saattaa touhuta muiden hyväksi ja järjestellä asioita joskus jopa kysymättä avun todellista tarvetta tai ihmisten omia toiveita. Kakkonen ei aina valitettavasti saa pelkästään myönteistä palautetta tekemisistään, sillä joskus tämä hyvää tarkoittava avuliaisuus saatetaan tulkita toisten asioihin sekaantumiseksi. 

Kakkonen tavoittelee muiden hyväksyntää olemalla ystävällinen ja avulias, mutta ei aina osaa itse ottaa toisten apua tai huolenpitoa vastaan. Kakkosille tekee hyvää opetella pitämään huolta myös omista tarpeistaan ja jaksamisestaan, niin että toisten auttamisesta ei tule vain yksipuolista tai marttyyrimaista uhrautumista. Kakkonen alkaa  helposti tehdä liikaa muiden eteen ja uhrautuu unohtaen silloin helposti omat tarpeensa.  Joskus Kakkoset heittäytyvät marttyyreiksi kokiessaan, ettei heidän tekemisiään arvosteta tarpeeksi. Kakkonen toivoo kiitosta ponnisteluistaan ja loukkaantuu, jos hän kokee tulleensa hyväksikäytetyksi. 

Parhaimmillaan Avulias Huoltaja eli Kakkonen on huomaavainen, lämminsydäminen ja ihmisrakas. Hän on rohkaiseva, kannustava ja kiva toisia kohtaan. Hän ymmärtää yleensä luonnostaan poikkeuksellisen hyvin toisten tunteita, tarpeita ja ajatuksia. Muiden auttaminen on Kakkoselle tärkeää ja siksi hän tekee mielellään palveluksia muille. Kakkonen tulee iloisiksi saadessaan olla hyödyksi ja avuksi. Työpaikoilla Kakkoset ovat erityisen hyviä hengenluojia ja yhteyshenkilöitä. Kakkonen pitää mielellään huolta siitä, että kaikki tuntevat olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi esimerkiksi firman yhteisissä illanvietoissa. Kakkosen ovat luonnostaan positiivisia, hauskoja ja hyviä seuramiehiä ja -naisia. 

 

 

 

Kuutoset ovat luotettavia ja sitoutuneita ihmisiä, jotka suhtautuvat elämään suurella tunnollisuudella ja pienoisella varauksella. Läheiset ihmiset, työtoverit ja ihmissuhteet ovat Kuutoselle tärkeitä ja hän pyrkii olemaan lojaali ja luotettava ystävä ja kumppani. Kuutoselle on tärkeää olla tietoinen siitä, mihin ja kehen hän voi luottaa. Päätösten ja valintojen tekeminen on Kuutosille joskus hankalaa, sillä Kuutonen haluaa mielessään käydä läpi mahdollisimman monta vaihtoehtoa joihin päätökset vaikuttavat. Kuutoset valmistautuvat usein mielessään pahimpaan ja pyrkivät varautumaan jo etukäteen esimerkiksi sateen varalta keskellä kauneinta kesäpäivää. 

Ristiriitaisuus on yksi Kuutosten omin ominaisuus. He saattavat olla rohkeita ja pelottoman näköisiä tai pelokkaita ja hyvin epävarmoja. Kuutoset yleensä valitsevat toisen näistä strategioista omaksi suojamekanismikseen. Ristiriitaisen näköinen käytös johtuu Kuutosen sisäisestä uskon ja turvan aktiivisesta etsimisestä, joka on välillä kahden ääripään välillä tasapainoilua. Kuutonen saattaa pelätä kuollakseen korkeita paikkoja, mutta päättää silti mennä laskuvarjohyppykurssille. Hän saattaa inhota matkustamista yli kaiken, mutta lähtee hetken mielijohteessa maailmanympärysmatkalle vain todistaakseen itselleen pystyvänsä siihen.

Kuutoset ovat erittäin hyviä ongelmien ennakoijia ja he tarkkailevat ympäristöään aktiivisesti. Esimerkiksi työpaikoilla Kuutosen kyvystä pohtia mahdollisia sudenkuoppia on todellista hyötyä. Kuutosen strategia on kyseenalaistaa ja epäillä, jotta mikään mahdollisia ongelmia aiheuttava asia ei jäisi huomiotta. Kuutoset eivät aina itsekään tiedosta tätä jatkuvaa valppauttaan ympäristönsä suhteen. Epäluuloisena Kuutonen saattaa olla hyvin äkkipikainen. Hän luo omalla kyseenalaistamisellaan itselleen sisäisen paineen, joka ryöpsähtää välillä myös muiden niskaan. Auktoriteetteihin Kuutoset suhtautuvat ristiriitaisesti. He kaipaavat varmuutta ja toivovat, että saisivat esimerkiksi työpaikalla tukea päätöksenteossa ja epävarmoissa tilanteissa. Samalla Kuutonen kuitenkin haluaa luottaa itseensä ja saattaa kokea ylhäältä tulevat ohjeet ja määräykset liian dominoivina. 

Parhaimmillaan Kuutonen on lojaali ja rohkea. Hän uskaltaa luottaa itseensä, muihin ja siihen, että elämä kantaa. Hän on itsenäinen, mutta samalla äärettömän sitoutunut toisiin ihmisiin ja yhteisiin päämääriin. Kuutonen on parhaimmillaan todellinen tiimipelaaja, joka työskentelee sinnikkäästi yhteisten tavoitteiden eteen. Luottamus on Kuutoselle erittäin tärkeä arvo ja hän omistautuu syvästi asioille ja ihmisille, joihin uskoo. Kuutoset ovat yleensä hauskoja ja miellyttäviä ystäviä ja seuralaisia. Kuutosilla on kyky saada ihmiset viihtymään ja tuntemaan olonsa mukavaksi ja rennoksi - ja juuri sellaisia ovat myös Kuutoset itse parhaimmillaan! 

 

Tällaset testien vastaukset tuli mulle! en tiiä oonko tollanen ihminen sitte ollenkaan mutta tollaset tuli....noh varmaan jotainsamaa 

http://www.namaste.fi/enneagrammi/enneagrammi-testi/

tuolla sivulla on paljon kivoja juttuja----> onnellisuudesta jne .Käykää tutustuun. Toi linkki on kuotenkin tohon testiin.